Tervetuloa rehtorin koulublogiin!

Blogin tarkoitus on kertoa kouluasioista rehtorin näkökulmasta. Blogissa on kuvauksia ja kuvia koulun arjesta, rehtorin näkemyksiä pedagogiikasta ja pohdintoja kasvatuksellisista aiheista - ja aiheen vierestä.

torstai 14. huhtikuuta 2016

OPS-vanhempainilta

Tervetuloa koko Patastenmäen väen yhteiseen vanhempainiltaan tiistaina 26.4. klo 18 Tiilikoululle!
Illan aiheena on uusi opetussuunnitelma.
Aluksi rehtori kertoo yleisesti opetussuunnitelman tuomista muutoksista. Tämän alustuksen jälkeen pääsette tutustumaan erilaisiin toimintapisteisiin, joissa opettajat esittelevät uuden opetussuunnitelman pääperiaatteita: toiminnallisuutta, osallisuutta, koodaamista, digimateriaaleihin tutustumista, erityisopetuksen toteuttamista, liikunnan lisäämistä, arvioinnin muutoksia, montessoripedagogiikkaa.
Tiilikoulun eri tiloissa on monta toimintapistettä, joissa voi vapaasti tutustua erilaisiin aiheisiin. Kaikki koulumme opettajat ovat paikalla ja valmiina keskustelemaan kanssanne opetukseen ja oppimiseen liittyvistä asioista.
Liikenneturva saapuu myös esittelemään liikenneturvallisuuteen liittyviä asioita.
Tervetuloa erilaiseen vanhempainiltaan! Odotan tätä jo itsekin innolla!