Tervetuloa rehtorin koulublogiin!

Blogin tarkoitus on kertoa kouluasioista rehtorin näkökulmasta. Blogissa on kuvauksia ja kuvia koulun arjesta, rehtorin näkemyksiä pedagogiikasta ja pohdintoja kasvatuksellisista aiheista - ja aiheen vierestä.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Tata-tunti

Uusi ops. Uusi tuntijako. Taide- ja taitoaineiden valinnaisuus koulukohtaisesti.

Näitä asioita pohdimme edellisessä opekokouksessamme.

Kouluille on Riihimäellä annettu vapaus päättää taide- ja taitoaineiden "ylimääräisten tuntien" sijoittelusta. Päätimme kokeilla jotain uutta ja sijoittaa tunnit siten, että kaikilla 3.-5.-luokkalaisilla on yksi taide- ja taitoaineen tunti yhtäaikaa kaikilla, kaikki opet käytettävissä. Oppilaille tulee mahdollisuus valita mille tunnille he haluavat osallistua: musiikkia, kuvataidetta, liikuntaa, käsityötä. (Ja näistäkin vielä variaatioita.)

Kevään aikana laaditaan ops:n mukaisten tavoitteiden perusteella näille tunneille sisällöt, ja määritellään arviointi. Kaikki eivät varmaan pääse ykköstoiveensa mukaiselle tunnille, mutta keväällä vaihdetaan ryhmiä, niin eiköhän jokaiselle jotakin mieluista vuoden aikana tule. Ryhmät koostuvat siis 3.-5.-luokkien oppilaista.

Lukujärjestyksestä tulen lukitsemaan yhden paikan päivän päätteeksi tälle tata-tunnille. Näin on mahdollisuus tehdä isompia kokonaisuuksia ja tarvittaessa jatkaa päivää.

Nyt jo tiedän, että tarjolle tulee bändisoittoa, koulukuoroa, ulko- ja metsäliikuntaa, käsitöitä, palloilua, kuvataidetta, mediaa. Meillä on niin osaavat ja monipuoliset opet, jotka ovat valmiita suunnittelemaan mielekkäitä sisältöjä opsin tavoitteiden raameissa. Ja kai niitä raameja voi vähän venyttääkin :)

Odotan jo ensivuotta ja tataa!