Tervetuloa rehtorin koulublogiin!

Blogin tarkoitus on kertoa kouluasioista rehtorin näkökulmasta. Blogissa on kuvauksia ja kuvia koulun arjesta, rehtorin näkemyksiä pedagogiikasta ja pohdintoja kasvatuksellisista aiheista - ja aiheen vierestä.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Patastenmäen kyläjuhla

Vuosien perinne ei ole katkennut!
Tänään taas kerran järjestettiin suuret joulumyyjäiset Tiilikoululla. Vanhemmat eri taloista kokoavat voimansa ja saavat aikaan oikean kyläjuhlan: tarjolla on ongintaa, leivonnaismyyjäiset, makkarabaari, glögikahvila.
Tämä tapahtuma kokoaa yhteen alueen  lapsiperheet ja naapuruston asukkaatkin odottavat jo tätä vuotuista joulun aloitusta.

Kiitos.

Hieno perinne, hieno toteutus. Vanhemmat eri puolilta Patastenmäen aluetta tutustuvat toisiinsa. Lapset ilahtuvat, kun joka onginta-arvalla tulee voitto. Perheet osallistuvat leipomalla, arpajaisvoittoja tuomalla tai olemalla mukana viikonlopun valmisteluissa ja itse myyjäisissä.
Muutama opettaja lupautuu olemaan mukana "avainhenkilöinä", eli avaamassa ovia, juuri muuhun meitä koulun ihmisiä ei tarvita.

Myyjäisten tuotto tulee suoraan lasten hyväksi: luokan oppilasmäärän mukaan jaettu potti voidaan käyttää retkikuluihin tai muuhun ekstratoimintaan, johon koululla ei ole määrärahoja. Osalla tuotosta saatetaan hankkia ksylitolipastilleja, tai kustantaa esim. konserttivierailuja.

Kiitos vielä kerran kaikille, jotka olivat mukana myyjäisten järjestelyssä.
Tästä alkoi joulun aika, perinteisen hyvällä mielellä.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Maltillinen marraskuu

Koulumme vuosikellossa on marraskuun kohdalla tyhjää. Ihanan tyhjää.

Turvallisuusasiat on hoidossa, joka talossa on päivitetyt turvallisuussuunnitelmat ja joka talo on pitänyt poistumis-/sisääntuloharjoituksen.
Oppilashuoltoasiat on reilassa: yhteisöllinen oppilashuoltokokous on pidetty taloittain ja kolmiportaisen tuen dokumentit on päivitetty. Nämähän ovat eri asioita, mutta yhtä kaikki, niillä pidetään huolta oppilaasta.
Erityisopettajat ovat testanneet alkusyksyn setin ja opetusta ja tukea on muokattu tarpeen mukaan. Vanhempaintapaamisia ja -tapahtumia on pidetty joka talossa.

Nyt käydään koulua, ihan tavallista arkea. Pikkuhiljaa valmistaudutaan jouluaikaan ja syksyn viimeisiin projekteihin. Sibeliuksen syntymäpäivä ja siihen liittyvät konserttiprojektit ovat loppusyksyn yhdistävä tekijä.

Arviointi alkaa joulu-tammikuussa pidettävillä arviointikeskusteluilla. Meidän koulussa ei anneta joulutodistuksia, vaan tavataan jokainen perhe henkilökohtaisesti. Toivon, ettei tämä käytäntö tule muuttumaan, tämähän jos mikä on uuden opetussuunnitelman mukaista arviointia.

Marraskuussa on aika muistuttaa heijastimista, ulkohousuista, säänmukaisesta pukeutumisesta. Ja aina on hyvä muistuttaa hyvästä ja ystävällisestä käyttäytymisestä.

Hankin muuten opettajille analogiset naksuttimet. Niillä voi konkretisoida numeerisesti vaikkapa sitä kuinka monta positiivista sanaa, tekoa, elettä luokassa koulupäivän aikana ilmenee. Näitä numeroita voi sitten pyrkiä kasvattamaan. Positiivisen pedagogiikan mukaan se, mihin kiinnitetään huomiota, lisääntyy. Toivotaan, että näin käy :)