Tervetuloa rehtorin koulublogiin!

Blogin tarkoitus on kertoa kouluasioista rehtorin näkökulmasta. Blogissa on kuvauksia ja kuvia koulun arjesta, rehtorin näkemyksiä pedagogiikasta ja pohdintoja kasvatuksellisista aiheista - ja aiheen vierestä.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Reksin joulu

Tällainen kortti odotti minua työpöydälläni viime viikolla. Kiitokset Pinjalle :)

Tänään on viimeiset joulujuhlat, kun Tiilikoulu pääsee kahdella juhlallaan juhlistamaan joulua. Kenraaliharjoitus- ja koristelupäivä tuo oman energisen lisänsä tähän viimeiseen työviikkoon.

Haluankin toivottaa kaikille lukijoille oikein hyvää ja rauhallista joulun aikaa. 2.1.2012 jatketaan koulutyötä, toivottavasti tämä lyhyt tauko koulusta auttaa palautumaan syksyn työstä.

Kyselin opettajilta tavoitteita tulevalle keväälle. Mielenkiinnolla odotan mitä opet ajattelevat omaan työhönsä liittyvistä tavoitteista.
Syksyn tavoitteissa koko koulun kannalta on onnistuttu: asetimme tavoitteeksi yhteisöllisyyden ja yhteistyön lisäämisen, kulttuurikasvatuksen korostamisen ja oppilashuollon toiminnan tehostamisen. Näissä kaikissa on menty eteenpäin hienosti ja vielä jatketaan, tottakai!

Siispä vielä kerran: Hyvää ja rauhaisaa joulua kaikille blogin lukijoille. Ja intoa ja virtaa uuteen vuoteen 2012!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti