Tervetuloa rehtorin koulublogiin!

Blogin tarkoitus on kertoa kouluasioista rehtorin näkökulmasta. Blogissa on kuvauksia ja kuvia koulun arjesta, rehtorin näkemyksiä pedagogiikasta ja pohdintoja kasvatuksellisista aiheista - ja aiheen vierestä.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Yleinen, tehostettu ja erityinen



Otsikko viittaa erityisopetuksen järjestämiseen.
1.8.2011 tuli voimaan uusi erityisopetuslaki, joka velvoittaa kouluja järjestämään erityisopetusta kolmella eri tasolla.

Yleinen tuki tarkoittaa sitä oppimisen tukea mitä luokanopettaja voi antaa: tukiopetusta, eriyttämistä, yhteistyötä kodin kanssa, kasvatuskeskusteluja, yhteisopettajuutta. Yleensä tällaiset tukitoimet auttavat, jos oppimisessa on joku väliaikainen hidaste, esimerkiksi sairastumisen aiheuttama poissaolo.

Jos yleinen tuki (eikä keskittyminen tunnilla ja läksyissä) riitä, on mahdollisuus tehostettuun tukeen. Tällöin otetaan perusopetuksen lisäksi mukaan laaja-alainen erityisopetus, osa-aikainen pienryhmäopetus, vahvempi eriyttäminen. Tehostettuun tukeen siirtyminen vaatii kuitenkin muutaman oppilashuoltoryhmän palaverin; aivan automaattisesti tällaista tukimuotoa ei ole saatavissa.

Jos nämä kaksi edellä mainittua tukimuotoa ei riitä, tarvitaan erityistä tukea. Tällöin haetaan oppilaalle vanhempien suostumuksella erityisen tuen päätös. Päätöksen tueksi tehdään pedagoginen selvitys, jossa kuvataan tukitoimet ja niiden rakenne, kerrotaan tarkasti missä tukea tarvitaan, minkälaisia ongelmia on ja miten niitä pyritään ratkaisemaan. Päätöksen tekee opetuspäällikkö.
Jos oppilas saa erityisen tuen päätöksen, hänelle laaditaan henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS).

Minun näkemykseni on se, että luokanopettajien, pienryhmäopettajan, laaja-alaisen erityisopettajan ja mahdollisten koulunkäyntiohjaajien tuella jokainen yleisopetuksen oppilas, joka haluaa oppia, saa kaiken tarvitsemansa tuen. Tarvitaan tietenkin myös intoa ja halua keskittyä opetukseen, innokkuutta hoitaa kotitehtävät ja rohkeutta kertoa, jos joku asia on pielessä.

Joulujuhlapuheessani vertasin erityisopetusta joistakin kaupoista löytyvään "hitaaseen kassaan". Siis kassalinjaan, jossa asiakkaalle annetaan aikaa, jossa häntä kuunnellaan ja palvellaan. Vertasin koulun tarjoamia palveluja suhteessa erilaisiin asiakkaisiin: opetusta ja tukitoimia on tarjolla hitaan kassan asiakkaille, pikakassa-asiakkaille ja joissakin tapauksissa myös itsepalvelukassalaisille :)

Kaikkein tärkeintä oppimisessa ja opiskelussa on oma motivaatio ja halu tehdä töitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti