Tervetuloa rehtorin koulublogiin!

Blogin tarkoitus on kertoa kouluasioista rehtorin näkökulmasta. Blogissa on kuvauksia ja kuvia koulun arjesta, rehtorin näkemyksiä pedagogiikasta ja pohdintoja kasvatuksellisista aiheista - ja aiheen vierestä.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Starttivartti

Meidän koulussamme opettaja keskustelee jokaisen oppilaan kanssa henkilökohtaisesti näin syyslukukauden alussa. Kotona on etukäteen täytetty oppimissuunnitelmalomake ja mietitty omia tavoitteita syyslukukauden opiskelua silmälläpitäen.
Nämä tavoitteet tarkistetaan sitten tammikuussa arviointikeskustelussa yhdessä opettajan, oppilaan ja huoltajan kanssa.

Myös opettaja saa oman henkilökohtaisen aikansa rehtorilta. Minä pidän jokaiselle opettajalle ns. starttivartin, jonka aikana juttelemme siitä miten työvuosi on lähtenyt käyntiin, onko ongelmia, huolia ja murheita. Käymme läpi työyhteisöön liittyviä asioita ja pyydän ja saan palautetta myös omasta toiminnastani esimiehenä.

Tämä kaikki on todettu hyväksi.

Hyvää palautetta on tullut tästä reksiblogista ja rehtorin henkilökunnalle lähettämästä viikkokirjeestä. Paras kommentti taisi olla tämä: "Ei se niin kauheasti haittaa, ettet kolmen koulutalon rehtorina joka päivä olekaan paikalla, kun kumminkin on sellainen olo, että olet, kun olet kirjoittanut niitä juttuja sinne blogiin ja siihen viikkokirjeeseen."
Haa, olen onnistunut olemaan kaikkialla, kaiken aikaa ja kaikkien kanssa!

Syysmaisemaa Hatlammin suolta

2 kommenttia:

  1. Olisipa ihana jutella kouluvuoden alkuviikoista rehtorin kanssa! Sen sijaan, en ole kahteen lukuvuoteen ollut edes "vuosittaisessa" kehityskeskustelussa... Rehtoreissa on eroja - vaikka ymmärrän kyllä oman esimieheni kiireet. Silti arkisen työnraataja jää meidän koulussa vähälle huomiolle.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Satunnainen lukija kommentistasi, tuli oikein hyvä mieli siitä, että ihan ulkopuolinenkin arvostaa tätä panostusta. Starttivartin saa vapaasti kopioida muidenkin käyttöön!

    VastaaPoista