Tervetuloa rehtorin koulublogiin!

Blogin tarkoitus on kertoa kouluasioista rehtorin näkökulmasta. Blogissa on kuvauksia ja kuvia koulun arjesta, rehtorin näkemyksiä pedagogiikasta ja pohdintoja kasvatuksellisista aiheista - ja aiheen vierestä.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Hyvinvointisuunnitelma


Koulumme teemana on tänä keväänä hyvinvointi. Ja hyvinvoinnissa erityinen painotus opettajan hyvinvointiin.
Jatkamme luonnollisesti positiivisen pedagogiikan siivittämällä tiellä, mutta lisäämme hieman painotusta siihen, miten koulun tärkeät ammattilaiset jaksavat ja voivat niin työssään kuin sen ulkopuolellakin.

Hyvinvointia voidaan ajatella kolmen eri näkökulman kautta: ammatillinen hyvinvointi, kollegiaalinen hyvinvointi ja henkilökohtainen hyvinvointi.

Näiden eri näkökulmien parissa työskennellään monin tavoin. Olen pyytänyt vieraaksemme psykologia kertomaan miten lisätä työrauhaa luokassa. Työterveyshoitaja on lupautunut opastamaan stressinhallinnassa. Työsuojeluihmisetkin ehtivät piipahtaa vastaamassa kysymyksiin ja kertomassa työsuojelun näkökulmaa koulutyöhön.
Lisäksi pidämme omia opehuoltoiltoja: pari kertaa kevään aikana kokoonnumme juttelemaan huolia pienemmäksi. Ilman lupalappuja, ilman lomakkeita, ilman byrokratiaa. Ei oppilastapauksia, vaan open omaan työhön liittyvää asiaa ja kollegiaalista tukea. Hyvää syötävää ja ei kiirettä.

Osa tästä tapahtuu opekokousten aikana, eli on siis työhön kuuluvaa. Opehuoltoillat ovat täysin vapaaehtoisia, mutta kokemuksesta voin kertoa, että ne ovat erittäin suosittuja ja tarpeellisia.

Esittelin tämän hyvinvointisuunnitelmani opettajille jo ennen joulua. Se aiheutti hyvää hyrinää. Toivottavasti hyvä mieli ja hyvinvointi lisääntyy ja leviää, ainakin se on meidän tavoitteemme tänä keväänä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti