Tervetuloa rehtorin koulublogiin!

Blogin tarkoitus on kertoa kouluasioista rehtorin näkökulmasta. Blogissa on kuvauksia ja kuvia koulun arjesta, rehtorin näkemyksiä pedagogiikasta ja pohdintoja kasvatuksellisista aiheista - ja aiheen vierestä.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Riksun OPS2016




Riihimäen ops-työ on alkanut.
Minusta on tullut Riihimäen ops-koordinaattori, joka vastaa siitä, että homma lähtee käyntiin. Ja pysyy käynnissä. Ja että valmista tulee.

Käytössämme tulee olemaan pedanet-työskentelyalusta. Odotukseni sen käytettävyyteen ovat suuret: tällä hetkellä oletan ja odotan, että sinne kirjoitetaan valmista tekstiä ja vaivattomasti. Kirjoittajia tulee olemaan monta ja minä päämoderaattorina vastaan siitä, että tyylilaji teksteillä on suunnilleen sama.
Valvon myös kommentointia ja keskustelujen sisältöä.

Perustimme neljä OPS-työryhmää. Työryhmät ovat rehtorivetoisia ja niihin pääsee enintään kahdeksan muuta jäsentä, ryhmän työstä maksetaan erikseen sovittu korvaus.
Toistaiseksi tunkua ei ole ollut... Mutta viimeinen ilmoittautuminen onkin vasta 20.3. Ja Hämeessä kun ollaan, niin hidas reagointi on aivan normaalia.

Emme lähde rakentamaan ops:ia sisältöjen kautta, sisältötyö alkaa vasta syksymmällä, sitten kun illatkin pimenee ja voi rauhassa käpertyä oppisisältöjen ääreen.
Näin kevään kirkkaudessa keskitymme isompiin kokonaisuuksiin; ops-ryhmiemme teemat ovat seuraavat:

1. Arviointiprosessi Riihimäen kouluissa
- opintojen aikainen arviointi, oppimisprosessin arviointi. Eri arviointitavat, sanallinen arviointi, numeroarviointi, päättöarviointi.

2. Työtavat ja oppimisen toimintakulttuuri
- Oppimisen toimintakulttuuri, oppimisen tavat: TVT:n käyttö oppimisessa, toiminnallinen oppiminen, oppimisympäristöt, eheyttävä opetus, monialaiset oppimiskokonaisuudet.

3. Laaja-alaiset oppimiskokonaisuudet
- Kokonaisuuksien toteuttaminen Riihimäen kouluissa. Käytännön ideoita, eri oppiaineiden sisällyttäminen kokonaisuuksiin.

4. Hyvinvointi ja oppiminen, yhteistyö.
- Koulu osana yhteiskuntaa: koulu, huoltajat, oppilaat, kolmas sektori, kerhotoiminta, ap/ip-toiminta. Hyvinvoinnin lisääminen koulun arjessa.

Ryhmien työtä ohjaa ohjausryhmä, joka kouluttautuu itsekin prosessin aikana.
Ryhmän jäsenet vievät ops-ilosanomaa omiin kouluihinsa: kouluissa tehdään omaa opetussuunnitelmatyötä samaan aikaan tämän kunnallisen työn kanssa.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Niin se on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti