Tervetuloa rehtorin koulublogiin!

Blogin tarkoitus on kertoa kouluasioista rehtorin näkökulmasta. Blogissa on kuvauksia ja kuvia koulun arjesta, rehtorin näkemyksiä pedagogiikasta ja pohdintoja kasvatuksellisista aiheista - ja aiheen vierestä.

torstai 3. tammikuuta 2013

Kevään toimintasuunnitelma

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

Toista päivää jo ollaan koulussa. Aamulla hieman uni painoi töihinlähtijän silmää, mutta hienosti kaikki on kuitenkin lähtenyt käyntiin.

Olen laatinut suunnitelmia kevään ohjelmaksi koko koulun osalta, tässä teillekin siitä maistiaiset:

Tammikuu:
Koulumme arviointikeskustelut käynnistyvät. Olemme siitä harvinainen koulu, että emme anna todistusta jouluna, vaan syyslukukauden arviointi käydään läpi arviointikeskustelussa, jossa ovat mukana opettaja, oppilas ja huoltajat. Voit lukea lisää arviointikeskustelusta aiemmasta postauksestani suunnilleen vuosi sitten. Klikkaa TÄSTÄ

Helmikuu:
Helmikuu on varsinainen urheilukuu. Ystävänpäivänä pidämme kaikkien talojen yhteisen talviliikuntatempauksen. Suunnitelmat toteutuksesta hioutuvat vielä :)
Helmikuussa käydään myös hiihtoretkellä ja laskettelemassa. Suuri pulkkaretki Riuttaan on myös suunnitelmissa.

Maaliskuu:
Olemme kaavailleet koko koulun yhteistä vanhempainiltaa aiheesta mediakasvatus ja nettikäyttäytyminen.

Huhtikuu:
Vietämme koko Patastenmäen koulun yhteistä teemaviikkoa viikolla 17 aiheesta kulttuuri ja kansainvälisyys. Tämän teemaviikon sisällön ideointi aloitetaan ensi viikolla johtoryhmän kokouksessa.

Toukokuu:
Mahdolliset opintoretket ja kevätjuhlat.

Kesäkuu:
1.6. lauletaan suvivirsi ja jaetaan todistukset.

Siinähän se kevät onkin jo paketissa ja on vasta tammikuu :)

Oppimisen iloa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti