Tervetuloa rehtorin koulublogiin!

Blogin tarkoitus on kertoa kouluasioista rehtorin näkökulmasta. Blogissa on kuvauksia ja kuvia koulun arjesta, rehtorin näkemyksiä pedagogiikasta ja pohdintoja kasvatuksellisista aiheista - ja aiheen vierestä.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Opettajahuoltoa

Oppilashuoltotyö on tärkeää. Yhä tärkeämmäksi ja tarpeellisemmaksi sen rinnalle on nousemassa opettajahuoltotyö. Mitä se oikein on?

Olen huomannut, että opettajat tarvitsevat jonkun paikan, tilaisuuden, ajan, jossa voi käydä läpi omaan työhön liittyviä tilanteita. Oppilashuoltoryhmän kokouksissa tähän ei ole aikaa, niissä on tärkeää saada oppilaan asiaa eteenpäin.
Olen käynyt kehityskeskustelut jokaisen opettajan kanssa. Niissä on pystytty hieman käymään läpi työhön liittyviä tilanteita ja niistä selviämistä.

Kollegiaalinen keskustelu on tärkeää ja sitä onneksi on. Mutta joskus kuulen kommentteja, että ei aina jaksaisi kuunnella toisten opettajien ongelmia, kun omiakin on. Negatiivinen kuorma kasvaa liian suureksi.

Viime lukuvuonna järjestin erityisiä opehuoltoiltoja, syksylläkin sellainen vielä oli. Nyt keväällä olen ottanut aiheeseen liittyviä keskustelutuokioita joka opekokoukseen. Torstain opekokouksessa kokeilen seuraavaa ideaa: työpistetyöskentely á 15 min, jokainen ryhmä kiertää kaikissa työpisteissä. Työpisteiden aiheet ovat:
- Vanhempainillan järjestämiseen suunniteltuun keskustelumateriaaliin tutustuminen. (Hankin koululle materiaalin, voit tutustua siihen tästä linkistä: Puheen vuoro )
- Pääsisinkö töihin? Käynnissä olevien opehaastattelujen kysymyksiin tutustuminen ja keskustelua niistä.
- Aikaa ammattikirjallisuudelle. Pieni kirjapiiri opetusalan ammattikirjallisuudesta.
- Reksin päivystysvastaanotto: mitä mielen päällä?

Katsotaan miten työpistetyöskentely sujuu ja onnistuu. Ainakin se taatusti herättää mielipiteitä ja ajatuksia. Niin on tarkoituskin :)

Virkistystoimintakin on tärkeää. Onneksi tälle keväälle on vielä odotettavissa Patskun väen kevätolympialaiset mökkimaisemissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti