Tervetuloa rehtorin koulublogiin!

Blogin tarkoitus on kertoa kouluasioista rehtorin näkökulmasta. Blogissa on kuvauksia ja kuvia koulun arjesta, rehtorin näkemyksiä pedagogiikasta ja pohdintoja kasvatuksellisista aiheista - ja aiheen vierestä.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Ruusukimppu

Edellisessä postauksessani keskityin lähinnä risuihin, mutta jotta ei jäisi kuva, että ruusut jäi kokonaan saamatta, niin tässä hieman niitäkin:

Hyvin paljon opettajia kiitettiin siitä, että olemme huomioineet oppilaat yksilöinä. Oppilaat ovat saaneet tarvitsemaansa tukea ja oppiminen on edistynyt positiivisella kannustamisella. Tämä on hieno asia, sillä erityisesti tänä vuonna oppimisen tukemiseen on kiinnitetty paljon huomiota ja hienoa, että se on näkynyt myös koteihin.

Kiitosta tuli siitä, että läksyjen teko on kotona sujunut hyvin, koska asiat on koulussa opetettu selkeästi ja ymmärrettävästi. (Ihan mahtava palaute, muuten.)

Runsas kerhotoiminta sai paljon kiitosta. Toivon, että tähän on resursseja myös ensi vuonna! Näinä päivinä pitäisi tulla tieto paljonko kaupunkin on saamassa kerhotoiminnan tukemiseen tarkoitettua hankerahaa.

Hyvin paljon kiitettiin kaikkea lukujärjestyksen ulkopuolista toimintaa: opintoretket, illanvietot, erilaiset koulupäivät, teemaviikot, yhteistoiminta vanhempainyhdistysten kanssa.
Patastenmäen koulussa, kaikissa kolmessa koulutalossa on paljon erilaisia vuotuisia perinteitä. Näitä vaalimme ja siirrämme Patskun kulttuuriperintönä vuosi vuodelta eteenpäin.

Patastenmäen koulussa on 358 oppilasta, joista jokainen on yhtä tärkeä. Kaikkia emme voi aina miellyttää, mutta toimintamme takana on aina ajatus siitä, että toimimme lasten parhaaksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti