Jumissa

Odottelen tässä kuumeisesti naapurikoulun reksiltä tietoa siitä, mitkä ovat meidän ensi vuoden liikuntatuntien paikat heidän salissaan. Kun tätä tietoa ei ole, niin en pääse aloittamaan lukujärjestysten tuntien sijoittelua. Siispä on aikaa vaikkapa blogille.

Eilen oli uusien eskarien ja tulevien ekaluokkalaisten kouluuntutustumispäivä. Kävin tervehtimässä jokaista ryhmää. Puukoululla aloittaa kaksi eskariryhmää ja yksi montessoriekaluokka ja Jukolassa tulee olemaan kaksi eskariryhmää ja kaksi ekaluokkaa.
Tulevien koulutiensä aloittajien mielestä rehtori tarkoittaa seuraavaa: "Se on joku sellainen joka auttaa muita. Se on semmoinen pomo. Se on pelottava, mutta et sinä kyllä ole pelottava." Eräässä ryhmässä totesimme, että pehtoori on hyvä sana, minä olen siis koko Patastenmäen pehtoori.

Ja voi että kun he olivat pieniä... Äiti minussa liikuttui ja muisteli omien lapsiensa koulutien alkua. Poikani varsinkin jännitti valtavasti ja koulun alku hänellä oli hieman takkuista. Nyt hän pokkaa komeana puvussaan peruskoulun päättötodistuksen, enää ei koulu jännitä. Ehkä ensi syksynä alkava lukio vähän kuitenkin... Tyttäreni puolestaan on ottanut opiskelun tosissaan vasta yläkoulussa -ja tulokset ovat sen mukaiset. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)

Sitä opettajana ja kasvattajana ja äitinä miettii, että miten voisi parhaiten turvata pienen ihmisen koulutaipaleen alun. Onko meillä tarpeeksi ammattitaitoa ja viisautta löytää sellaiset keinot, joilla jokaisella oppilaalla olisi turvallinen ja hyvä olla; olisi hyvä oppia ja opiskella, kun ei tarvitisisi jännittää mitään muuta.

Illalla on Jukolan kevätjuhla, mietin tässä puhetta juhlaan. Taidan päättää sen Pekka Simojoen laulun sanoihin:
Koulu on loppu ja elämä alkaa:
poissa on hoppu ja niuhotus muu.
Reksi saa hyppiä taas tasajalkaa,
vaan meiltä nyt oppi ja työ unohtuu.
On loma, pitkä ihana loma,
lämmin loputon loma.
Nyt se vihdoin alkaa saa!