Tervetuloa rehtorin koulublogiin!

Blogin tarkoitus on kertoa kouluasioista rehtorin näkökulmasta. Blogissa on kuvauksia ja kuvia koulun arjesta, rehtorin näkemyksiä pedagogiikasta ja pohdintoja kasvatuksellisista aiheista - ja aiheen vierestä.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Eilen, tänään, huomenna

Antoisa arki on alkanut. Viikon tauko on tehnyt meille kaikille hyvää.

Koulussa eletään nyt kautta, jonka aikana katsotaan sekä taaksepäin että eteenpäin. Tätä hetkeä eletään myös, varsinkin lapsille kaikki tapahtuu tässä ja nyt.

Henkilökunnan kehityskeskusteluissa käydään läpi asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja mietitään miten loppukevät suunnitellaan, jotta tavoitteissa pysytään.
Ensi lukuvuoden suunnittelu alkaa kirja- ja materiaalitilauksilla. Nyt jo päätetään, mitä kaikkea ensi lukuvuonna tarvitaan; mihin on varaa, mitkä hankinnat voidaan jättää myöhempään ajankohtaan. Suunnitelmissa on uusia Tiilikoulun ompelukoneet. Tarjouskilpailu koneiden hankinnasta on käynnissä.

Koulussamme on avoinna kaksi opettajanvirkaa, niiden hakuaika päättyy 15.3., jonka jälkeen rehtori apujoukkoineen valitsee näihin virkoihin parhaat valioyksilöt!

Tänä lukuvuonna koulussamme on ollut poikkeuksellisen paljon virkavapaalaisia ja heille siis määräaikaisia sijaisia. Virkavapaalaiset palaavat työhönsä elokuussa ja sijaiset hoitavat tämän lukuvuoden hommat kunnialla loppuun. Meillä Patskussa on tänä vuonna mahtava joukkue, joka on työskennellyt täysillä alueen lasten oppimisen ja kasvamisen parissa. Kuitenkin voin luvata teille, että töitä tehdään täysillä 2.6. asti, mitään tehojen hiipumista ei ole luvassa :)







Pieni, mutta harmillinen

Päivää, täipää...

Eri luokkiin on tullut vieraaksi kutsumaton vieras, täi. Tuo pieni ja harmillinen otus pistää kutituttamaan ja inhottavasti lähtee mieluusti vieraisille naapuriinkin.
Olkaa tarkkoina kotona, jos lapsenne huomattavan paljon raapii päätään. Silloin on tainnut täitartunta osua kohdallenne. Vanhanajan täitarkastus kunnon valaistuksessa on paikallaan.

Koulussa on korostettu pipojen hihaan laittamisen tärkeyttä. Tiilikoulun kuivauskaappi on pois käytöstä (se on muuten tainnut olla oikea täihautomo).

Jos täitä perheestänne löytyy, niin apteekin kautta täishampoo ohjeen mukaiseen käyttöön. Kohteliasta on myös ilmoittaa opettajalle, jotta hän muistaa muistuttaa pipokulttuurista. Täällä koulussa emme syytä ketään, eikä kukaan joudu minkäänlaisen pilkan kohteeksi.

Täi tuli, täi meni, semmoista se on.

Ohessa linkki aiheeseen liittyen:
http://www.yliopistonapteekki.fi/fi/apteekkipalvelut/laakejaterveystieto/farmaseuttineuvoo/Pages/Tait.aspx

tiistai 14. helmikuuta 2012

Hyvää ystävänpäivää!


Hyvää ystävänpäivää kaikille blogini lukijoille!

Ystävänpäivä on hieno juhlapäivä, sitä voivat viettää ihan kaikki, vauvasta vaariin.
Vietän ystävänpäivän työpäivän Jukolassa ja sain pienryhmän pojilta niin mojovat halaukset, että ihan vähään aikaan ei olekaan niin halattu :) (Ja kortista oli kuulemma jäänyt vähän värittämättä, sain sen kotitehtäväksi.)

Lapsille ystävänpäivä on hauska kaverinmuistamispäivä. Ja tuntuu, että ystävänpäivänä ei ehkä koulussa niin korostetakaan sitä "ooksä tänään mun kaa" -tyyppistä kaverinvarailua, vaan luokissa ollaan porukalla kavereita. Edes hetken.
Tietenkin hän, joka usein jää porukan ulkopuolelle, tai jolla ei ole omaa kaveria on varmasti surullinen. Niin tänään, kuin muinakin päivinä.
Toivoisinkin heille, jotka kokevat itsensä yksinäisiksi, rohkeutta tulla kertomaan siitä meille koulun aikuisille. Aina ei ole olemassa yhtä taikatemppua millä tilanne voitasiin muuttaa nopeasti paremmaksi, mutta koulun aikuiset ovat lasten hyvinvointia varten ja yritämme parhaamme, jotta kaikilla olisi koulupäivän aikana hyvä ja turvallinen olo.

Koko Patastenmäen koulu teemalaulu on ollut tänä vuonna Minna Lappalaisen tekemä laulu Kiva kaveri. Sen kertosäe sopii mainiosti ystävänpäivätervehdykseksi:

"Koska kiva kaveri on kiva
ja kiva kaveri on sellainen,
että kaverillakin on kivaa,
eikä sen tarvii olla surullinen!"

Hyvää päivänjatkoa, käykää halaamassa ystäviänne :)


maanantai 13. helmikuuta 2012

Talviliikuntaa

Huomenna ystävänpäivänä tiilikoululaiset talviurheilevat: osa lähtee laskettelemaan Messilään, osa sekä hiihtää että luistelee koulun lähimaastossa. Vahteriston lenkin ladut on hienossa kunnossa ja vanha Patastenmäen kenttä on hyvä tällaiseen lähiluisteluun.

Tavallisesta arkirutiinista poikkeavat päivät tuovat vaihtelua arkeen. Tosin tällaisenkin päivän toteuttaminen vaatii paljon suunnittelutyötä; on varattu bussia, suunniteltu ruokailuaikatauluja, sovittu valvottavista ryhmistä, tehty järkeviä aikatauluja. Oppilaiden turvallisuus on kaikkein tärkein juttu, sen eteen me täällä koulussa teemme työtä.

Toivotan kaikille liikkujille turvallista ja iloista liikuntapäivää!

tiistai 7. helmikuuta 2012

Kouluvierailu

Tänään tiistaina 7.2. oli Jukolan koululla vieraita Lammilta. Konnarin koulusta ja läheisestä päiväkodista oli viisi opettajaa tutustumassa Patastenmäen koulun alkuopetuksen arkeen.

Vieraat viihtyivät koulullamme koko aamupäivän ja kun pyysin heiltä palautetta näkemästään, he kertoivat seuraavanlaisia huomioita:

Ryhmän vieraillessa eri luokissa oli silmiinpistävää luokkien ja ryhmien levollisuus. Työ ei häiriintynyt, vaikka kuuden aikuisen tädin ryhmä yhtäkkiä pölähtikin paikalle. Eskarilaisten ja koululaisten luonteva yhdessäolo saman käytävän varrella näkyi kuulemma koko talossa, vieraat huomasivat myös aikuisten välisen luontevan yhteisöllisyyden ja yhteistyön.

Keskustelimme pitkään siitä mikä on hyvää yhteistyötä koulun aikuisten kesken. Itse toin esille sen, että yhteistyötä ei ole pakko tehdä; ei ole pakko istua yhdessä suunnittelemaan yhteistä toimintaa, jos se ei tunnu luontevalta. Siinä ehkä onkin koko yhteistyön sujumisen ydin: sille annetaan mahdollisuus, mutta se ei ole velvollisuus. On olemassa vapaus toteuttaa työtä haluamallaan tavalla -myös yksin.

Jukolan 150 oppilaan joukko on sen verran suuri, että se ei pysty toimimaan kokonaan ja koko aikaa yhdessä, on luontevaa jakautua työpareihin ja toimia ovet avoinna pienemmän yksikön kanssa.

Vieraat kuitenkin huomasivat koulussa monta yhteistyön mahdollisuutta: eskarit ja ekaluokat, koululuokat keskenään, pienryhmän oppilaiden sijoittuminen kaveriluokkiin ja tarvittaessa päinvastoin, päiväkodin ja koulun väliset kummiryhmät ja jopa musiikkiopiston järjestämä musiikkileikkikoulun ja päiväkodin välinen yhteistyö. (Musiikkileikkikoulun opettaja tulee siis päiväkodille pitämään muskarituntia päivän aikana.)

Eskarilaisten kouluun totuttautuminen tapahtuu pikku hiljaa koko eskarivuoden ajan, talo ja tavat tulevat tutuksi, kouluun siirtyminen ei ole iso ja pelottava asia. Tietenkin ekaluokille tulee muuallakin eskarinsa käyneitä, heidän tutustuttaminen Jukolan talon tavoille sujuu kuitenkin kokemuksen mukaan hienosti.

Vieraat kyselivät myös siitä miten rehtori ehtii joka paikkaan ja miten hyvin rehtori tuntee oppilaansa. Vastaus tähän kysymykseen tuli luontevasti ruokapöydässä, kun ohimenevät oppilaat tervehtivät iloisesti "moi Eija-reksi." Eräs vieraista totesi, ettei rehtori ole ainakaan näille oppilaille oudoksi jäänyt :)