Huhtikuun alkupuolella pidimme jo perinteeksi muodostuneen kaikkien talojen vanhempainillan. Tällä kertaa olin kysynyt vanhemmilta toiveita illan sisällöstä jo etukäteen. Top3-toiveiksi muodostui sosiaalinen media, sosiaaliset taidot ja kaveriasiat.
Onnekseni minulla oli tiedossa yksi ihminen, joka osaisi puhua asiantuntijana näistä kaikista asioista. Pyysin sosiaalipsykologi Suvi Uskia puhujaksi iltaamme ja hän pääsi tulemaan.
Suvin esitys aiheesta oli mykistävä. Hän osasi ottaa esille juuri oikeita näkökulmia, mieltä askarruttavia aiheita ja sai ihmiset salissa kuuntelemaan ja keskustelemaankin.
Pääset tutustumaan Suviin tarkemmin tässä osoitteessa: www.suviuski.com
Tärkeimpinä havaintoina voisin mainita seuraavaa:
- Sosiaalinen media on lapselle joskus sama kuin kaveripiiri. Somessa ollaan kavereiden kanssa, hassutellaan, jaetaan tietoa, ollaan yhdessä.
- Somen vaarat tulee tiedostaa, mutta niitä ei tule liioitella. Emme me vanhemmatkaan aina osaa somessa käyttäytyä ja lapset vasta sitä opettelevat.
- Sosiaalinen media elää ja muuttuu koko ajan. Emme pysy perässä, vaikka kuinka yrittäisimme. Vanhempien tulee kuitenkin olla kiinnostuneita lasten some-elämästä.
- Ruutuaika on käsitteenä jo vanhentunut. Ruudut kulkevat mukanamme, olemme ruudun ääressä hyvin usein. Tietenkin se, mitä teemme ruudun kautta on tärkeää. Passiivinen selailu ja tuijottelu ei juuri kehitä ihmistä.
- Vuorovaikutustilanteessa voi aina valita tavan toimia: rakennatko vai rikotko? Vuorovaikutustaitoja voi ja tulee opetella.
Suvi Uski teetti myös kyselyn kuulijoille esityksensä aikana. Kyselyn tulokset löydät tästä linkistä.
Kaiken kaikkiaan ilta oli onnistunut ja vieraamme aivan loistava esiintyjä ja asiantuntija.
Jatkamme vuosittaisten kasvatusteemaisten vanhempainiltojen sarjaa, ensi vuonna sitten jotain muuta!
Tervetuloa rehtorin koulublogiin!
Blogin tarkoitus on kertoa kouluasioista rehtorin näkökulmasta. Blogissa on kuvauksia ja kuvia koulun arjesta, rehtorin näkemyksiä pedagogiikasta ja pohdintoja kasvatuksellisista aiheista - ja aiheen vierestä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosiaalinen media. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017
perjantai 17. tammikuuta 2014
Some some
Pieni tarina sosiaalisen median metkuista:
Viikko sitten satoi vähän lunta.
Tiilikoulun Milla ja Minea innostuivat tekemään lumiukon. Lumiukosta tuli hieman reppanan näköinen, eihän luntakaan ollut kuin nimeksi.
Välkkävalvoja Kirsi otti kuvan hellyyttävästä lumiukosta ja laittoi sen omalle facebook-sivulleen. Rehtori näki kuvan, ihastui ja tallensi sen koneelleen omaan käyttöön.
Oma käyttö vei sen tänne blogiin kuvituskuvaksi (katso edellinen postaus) ja twitteriin esimerkiksi positiivisesta innostumisesta.
Twitterissä kuva lähti eloon: sitä twiitattiin eteenpäin ja monen suosikiksikin tuo lumiukko pääsi. Erityisesti Saksassa lumiukko herätti tunteita.
Tänään aamulla twitter kertoi, että Daniel G. laittanut twiitin suosikkeihinsa. Kävin tutkimassa kuka on Daniel, ja hän paljastuikin hollywoodilaiseksi Disneyn animaattoriksi, joka on ollut tekemässä mm. Frozen-animaatioelokuvaa.
Kerroin tämän lumiukon some-matkan oppilaille ja tietenkin laitoin viestin myös herra Daniel G:lle. Viestin siitä, kuinka iloisiksi kaksi tyttöä Suomesta tulivat, kun kuulivat ketkä kaikki heidän lumiukostaan tykkäsivät.
Sen pituinen se.

perjantai 1. maaliskuuta 2013
Tweet-tweet
No nyt on rehtori sitten kirjautunut twitteriin. Löydät minut sieltä nimelläni. Kauan olen aihetta väistellyt, mutta nyt tuli olo, että kaipa se pitää tuokin formaatti ottaa käyttöön. Tai ainakin tutustua siihen.
Päätin rajata twitterin ammatilliseen puoleen. Muu henkilökohtainen some-elämä löytyy facebookista, instagramista, blogeista. Onhan näitä, -onkohan jo liikaa...
Jo nyt parin päivän selailun ja tutustumisen jälkeen alan tajuta idean. Ja varsinkin näin ammatillisesti sieltä löytää vaikka mitä! Kun vain vielä löytäisi aikaa kaiken tutkimiseen.
Meitä riksulaisia rehtoreita on sosiaalisessa mediassa jo muutama: Lasitehtaan Sirkka ja Eteläisen Merja pitävät reksiblogeja (linkit löydät vieressä olevasta blogiluettelosta) ja ovat myös twitterissä, nimenomaan ammatillisessa mielessä.
Tällaiselle helposti innostuvalle ihmiselle on hauskaa löytää ja tutkia muiden ideoita ja aivoituksia; haastan sinut lukijani 21 päivän haasteeseen: kehu tai lausu kohteliaisuus kolmelle ihmiselle päivittäin kolmen viikon ajan. Samalle ihmiselle ei peräkkäisinä päivinä, muita sääntöjä ei ole. Lisää aiheesta löydät twitteristä #63kohteliaisuutta.
Ei muuta kuin kehumaan työkavereita, naapureita, kavereita, opettajia, kaupan kassoja! Laitetaan hyvä ja hymy kiertämään.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Kuvisideoita
Ajatelkaa mikä ketju: koulussamme on tehty hienoja kuvistöitä, rehtori on kuvannut niitä ja laittanut blogiinsa, tägännyt hakusanaksi kuvataide. Joku on löytänyt tällä hakusanalla juuri tuon kuvan ja liittänyt sen omaan pinterest -tauluunsa. Minä huomasin blogini hallintapaneelista linkin pinterest-sivulle, kävin kurkkaamassa sivun, ja löysin sieltä kuvataiteen opetuksen aarreaitan!
Ja nyt jaan kaikki nämä avoimet ideat teille, olkaa hyvä:
http://pinterest.com/maikkuj/
Ihmeelliset ovat sosiaalisen median tiet!

maanantai 16. huhtikuuta 2012
Ecolintsi
Tiilikoulun 5B:n ryhmä osallistui Linnanmäen kilpailuun. Opettajien Kirsi Valkeavuori ja Juha Lokinperä ohjaamana ryhmä teki hienon animaation, jota voit käydä katsomassa tästä linkistä:
ECOLINTSI
Käy myös tykkäämässä, jos facebookin käyttäjä olet.
(Jouduin muuten pitämään ensimmäisen puhuttelun aiheesta "kommentointi sosiaalisessa mediassa". Kävimme keskustelun siitä onko fb:ssä kommentointi yksityisasia ja koulun ulkopuolinen asia, jos se on kouluun liittyvässä tekstissä kaikille näkyvänä julkisena kommenttina. Ei ole yksityisasia, ei. Oppia ikä kaikki, myös rehtorilla. Sosiaalisen median eräs huono puoli tuli tänään todettua.)
Kilpailutyö on hieno, taitavasti toteutettu ja kantaa ottava. Olen niin ylpeä innostuneista tekijöistä ja innostavista opettajista!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)