Tervetuloa rehtorin koulublogiin!

Blogin tarkoitus on kertoa kouluasioista rehtorin näkökulmasta. Blogissa on kuvauksia ja kuvia koulun arjesta, rehtorin näkemyksiä pedagogiikasta ja pohdintoja kasvatuksellisista aiheista - ja aiheen vierestä.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Educa-messut

Terveisiä Educa-messuilta. Educa on opetusalan suurin valtakunnallinen koulutustapahtuma. Olin mukana messuilla perjantaina ja tutustuin laajaan näyttelyyn sekä rehtoreiden koulutusluentoihin.

Erona entisiin vuosiin oppikirjoja ei tällä kertaa esitelty niin laajasti kuin aikaisemmin. Sen sijaan jos jonkinnäköistä teknistä opetusvälinettä oli tarjolla. Petyin kovasti, ettei kukaan ollut vaivautunut esittelemään ompelukoneita: Tiilikoulun kaikki 10 konetta pitäisi pikku hiljaa uusia.

Tieto- ja viestintätekniikka on päivän sana. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, suhtaudun erittäin myönteisesti asiaan, kunhan tvt pysyy opetusvälineenä, ei opetuksen sisältönä. Uusimpana vimpaimena esiteltiin kosketuspöytä, se on vähän niinkuin iso iPad asetettuna neljälle jalalle. Taatusti mielenkiintoinen oppilaiden mielestä. Ja hintakin vain viis tonnia!

Luennot joihin osallistuin olivat mielenkiintoisia myös: tvt:tä, suvaitsevaisuutta sekä kerrassaan tenhoava Jani Toivola. Janin esitelmä avasi ainakin minun aivoni ajattelemaan tätä suomalaista puhumattomuuden kulttuuria. Joskus jätämme asiat puhumatta vain siitä yksinkertaisesta syystä, ettemme halua pahoittaa kuulijan mieltä ikävillä asioilla ja luulemme helpottamalla kaikkien elämää vaikenemisella. Ei ehkä ole kuitenkaan se rakentavin ratkaisu.

Illalla oli Suomen rehtorit ry:n iltatilaisuus. Oli kiva tavata muita rehtoreita ja tutustua kollegoihin. Käyntikortteja vaihdettiin ja sovittiin tapaamisia reksikoulutuksiin tulevalle vuodelle.

Vanha sanonta "aina oppii kun on kotoa pois" piti tälläkin kertaa paikkansa. Reksi oppi kaikenlaista, kun irtautui hieman kouluarjesta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti