Tervetuloa rehtorin koulublogiin!

Blogin tarkoitus on kertoa kouluasioista rehtorin näkökulmasta. Blogissa on kuvauksia ja kuvia koulun arjesta, rehtorin näkemyksiä pedagogiikasta ja pohdintoja kasvatuksellisista aiheista - ja aiheen vierestä.

torstai 24. tammikuuta 2013

Kerhotoiminnan kehittäminen

Osallistuin 23.1. Lahdessa järjestettyyn Joustava koulupäivä -seminaariin, jossa yhtenä aiheena oli kerhotoiminnan kehittäminen kouluissa.

Jo muutaman vuoden ajan opetushallitus on tukenut koulujen kerhotoimintaa hankerahoituksella. Opetushallituksen erityisasiantuntija Riitta Rajala toi puheenvuorossaan selkeästi esiin sen, että tulevaisuudessa opetuksen järjestäjiä (eli kuntia) velvoitetaan järjestämään kerhotoimintaa.

Patastenmäen koulussa on satsattu aika paljon kerhotoiminnan järjestämiseen: olemme varanneet tuntikehyksestä tunteja kerhoille, sekä tietenkin ottaneet hankerahalla järjestetyt kerhotunnit käyttöömme. Kokonaistuntimäärä on jaettu 10-20 tunnin kerhopaketteihin: näin sekä opettaja että oppilaat jaksavat olla kiinnostuneita kerhoon osallistumisesta.
Tänä lukuvuonna on tarjolla mm. seuraavia kerhoja: ilmaisutaito, englanti, käsityö, tekninen työ, askartelu ja liikunta. Kerhoja on kohdennettu sekä isoille että pienille oppilaille.

Seminaarissa korostettiin myös sitä, että kerhojen pitämiseen tulisi yhä enemmän ottaa mukaan ns. kolmatta sektoria, eli ulkopuolisia kerhonpitäjiä. Itse ryhdyin jo suunnittelemaan yhteistyötä paikallisen nuorisoteatterin, musiikkiopiston ja urheiluseurojen kanssa. Onnistuisikohan näistä löytämään kerhojen pitäjiä opettajien lisäksi. (Siis sillä edellytyksellä että niitä tunteja on käytettävissä.)

Kerhotoiminnan tavoitteena on tarjota mielekästä tekemistä iltapäiviksi. Taidankin pitää oppilaille kyselyn siitä, millaisia kerhoja he toivovat ensi vuonna järjestettävän.

Jukolan oppilaiden avaruusaluksia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti