Minulla oli viime viikon keskiviikkoiltana kunnia osallistua kutsuvieraana Pohjolanrinteen koulun 50-vuotisjuhliin. Lähdin tuohon juhlaan hämmentynein tunnelmin: olin juhlassa entisen oppilaan, nykyisen oppilaan äidin, nykyisen rehtorin kollegan (ja ystävän) roolissa.
Juhla oli lämminhenkinen ja arvokas. Ohjelman aikana mielessä vilisivät koululaisen muistot: samassa salissa discoilin, ylioppilaaksi kirjoitin istuen miltei samassa kohdassa kuin tuona juhlailtana.
Sen aikaiset opettajani olivat nyt mukana juhlassa, asianmukaisen arvokkaasti ikääntyneinä. Heistä osa ei ollenkaan tiennyt, että olen nykyään rehtorina, yläasteikäisenä kun minun haaveammattini oli kosmetologi. Kävin kuitenkin tervehtimässä ja vaihtamassa pari sanaa.
Tämän päivän teinit esittivät katkelmia kevään musiikkinäytelmästä, joka sijoittui 60-luvun kouluun, eli juuri tuohon aikaan kun Polari perustettiin.
Erityisen hersyvät naurut sai aikaan piirtoheitinkouluttajakohtaus: Esko-kouluttaja esitteli opettajakunnalle uutta ja mullistavaa opetusvälinettä, piirtoheitintä. Voi mikä vastustus ja kammoksunta moista nykyajan härpäkettä kohtaan. Kyllä meitä nykyreksejä penkkirivissämme nauratti: ihan sama vastustus se on kaikenmaailman tvt-härpäkkeitä kohtaan tänä päivänä. Ja minä ehkä myhäilin vähän ekstraa, sillä mainion Esko-kouluttajan roolissa oli oma tyttäreni.
Monikymmenpäinen nuorisojoukko oli valmistanut hienon musiikkinäytelmän, jonka kävin vielä seuraavana iltana katsomassa kokonaan. Nuorissa on edelleen voimaa, ja oikealla ohjauksella, tsempillä ja kannustuksella se saadaan valjastettua niinkin hienoksi lopputulokseksi mitä nähtiin Polarilla.
Kiitos juhlista, oli ilo olla mukana! Sain monta hyvää idistä Patastenmäen 100-vuotisjuhlien toteuttamiseen, nehän on ihan justiinsa kohta vuonna 2024 :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti