Tervetuloa rehtorin koulublogiin!

Blogin tarkoitus on kertoa kouluasioista rehtorin näkökulmasta. Blogissa on kuvauksia ja kuvia koulun arjesta, rehtorin näkemyksiä pedagogiikasta ja pohdintoja kasvatuksellisista aiheista - ja aiheen vierestä.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Palveluaikavapaa

Riihimäen kaupungilla on hieno tapa kiittää pitkäaikaisia työntekijöitään: 10 vuoden palveluksesta saa palkallisen vapaapäivän, 20 vuoden palveluksesta saa 5 palkallista vapaapäivää.

Ensi viikolla minulla on ilo pitää osa 20-vuotispalveluaikavapaastani, olen kolme päivää lomalla. Ansaitulla lomalla.

Vuonna 1992 minut valittiin musiikkiluokanopettajan virkaan Eteläiselle koululle. Paljon on vettä Vantaanjoessa virrannut näinä vuosina, koulu on muuttunut, oppilaat ovat erilaisia ja myös opettajuus on liikahtanut johonkin suuntaan.

Olisiko pienen muistelun aika...

Reilut kaksikymmentä vuotta sitten menin ensimmäiseen opetyöpaikkaani. Olin ihan järkyttävän nuori, melkein 23v, mutta maisterin paperit taskussa ja kovin osaava, tietävä ja itsevarma. Hyvä niin, sillä ilman tuota kaikkea varmuutta en olisi 32 oppilaan musiikkiluokan opena pärjännytkään.

Voi hyvänen aika mikä täti minä silloin olin...  Nykyään näytän melkein nuoremmalta kuin silloin ja elän, olen ja ajattelen ehdottomasti epäkonservatiivisemmin kuin vuoden 1992 versio.
Tuon ajan koulu- ja opettajamaailma tuossa koulussa oli "kansakoulumainen". Ihailen kyllä edelleen sitä jämäkkyyttä ja johdonmukaisuutta miten koulussa pidettiin kiinni perinteistä ja vakaista arvoista. Olin myös itse osa perinneketjua: isovanhempani ja isoisovanhempani olivat olleet opettajina samassa koulussa.

Otin ison oppilasjoukon haltuuni varsin helposti. Olinhan oppinut mielestäni partiossa enemmän kuin OKL:ssä konsanaan. Muistan jakaneeni 32 oppilasta 6-7 hengen pöytäryhmiin ja käsittelin näitä tiimejä yksiköinä, joiden piti luoda omat säännöt ja noudattaa niitä. Toimi! Itse asiassa taidan tuota pedagogiaa harrastaa edelleenkin, koulussani on vastuuopet ja tiimit, minä  rehtorina "vain katson päältä".

Eihän minusta vielä tuolloin kasvattajaksi ollut. En oikeastaan tiennyt mitään siitä kuinka pieni 9-vuotias oli. Uijuijui mitä kaikkea minä heiltä vaadin... Anteeksi vain, hieman helpommallakin olisin voinut teidät päästää.
90-luvun alun lama koetteli monia perheitä, tilanteet olivat tiukkoja monilla. Itsekin jouduin lomautetuksi kolmen viikon ajaksi vuonna 1993. Turhauttavampaa ajanjaksoa työurallani saa hakea.  Kerhotunneista karsittiin kovalla kädellä, kirjamäärärahat putosivat minimiin, eikä tarvikkeillakaan juhlittu.
Koulussa kuitenkin keskityttiin koulutyöhön, työmoraali opettajilla oli huikean korkea huonoista taloudellisista resursseista huolimatta.

Toisena työvuonna kävin eheyttävän opetuksen kurssin. Se muutti tapaani tehdä opettajan työtä vielä vapaampaan suuntaan. Teimme valtavan laajoja projekteja, unohdimme lukujärjestyssidonnaisen opiskelun, tutkimme ja sovelsimme. En edes uskaltanut muille kertoa mitä kaikkea luokkani sai aikaan, työskentelytaidot ja oppimistulokset sen kun paranivat koko ajan.

Musiikissa musiikkiluokkalaiset lauloivat ja soittivat, esiintyivät ja harjoittelivat. Omat taitoni eivät ehkä olisi riittäneet kaikkeen siihen mitä laitoin lapset tekemään. Mutta hehän tekivät: kymmenet esiintymiset, konsertit, juhlat, musikaalit. Ilmaista työtä tuli tehtyä tunteja laskematta.... enää en tekisi ihan niin paljon.

Vaatimustaso oli 6. luokalla jo varsin korkea. Olin neljä vuotta ollut luokkani opettaja ja tunsimme toisemme niin hyvässä kuin pahassa. Muistan ikäni historiankokeeseen laatimani koekysymyksen: "Kuvaile Suomen itärajan kehitystä Pähkinäsaaren rauhasta tähän päivään." -Tuolla kysymyksellä kirjoittaisi itsensä vissiin jo ylioppilaaksi.

Nämä uskomattoman persoonalliset 32 oppilasta säilyvät mielessäni aina. Moni heistä on nykyään ystäviäni, opettajarooli on unohtunut ja vaihtunut ystävyydeksi.
Olen seurannut heidän kasvuaan ja aikuistumistaan, menestystä opinnoissa, uralla ja elämässä muutenkin. Monilla on jo lapsia, ja heitä esitellään minulle ylpeinä, kun kohdalle osutaan.

Nykyisessä työssäni oppitunnit ovat erittäin mieluinen osa työtäni. Kyllä minä sielultani ja mieleltäni olen edelleen opettaja, vaikka tämä rehtorin työ haasteineen on tuonut työhön uutta imua. Arvostan opettajia ja opettajan tekemää työtä ja tiedän, että jos lapsella on hyvä ope, hänellä on valtavan paljon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti