Huhtikuun alkupuolella pidimme jo perinteeksi muodostuneen kaikkien talojen vanhempainillan. Tällä kertaa olin kysynyt vanhemmilta toiveita illan sisällöstä jo etukäteen. Top3-toiveiksi muodostui sosiaalinen media, sosiaaliset taidot ja kaveriasiat.
Onnekseni minulla oli tiedossa yksi ihminen, joka osaisi puhua asiantuntijana näistä kaikista asioista. Pyysin sosiaalipsykologi Suvi Uskia puhujaksi iltaamme ja hän pääsi tulemaan.
Suvin esitys aiheesta oli mykistävä. Hän osasi ottaa esille juuri oikeita näkökulmia, mieltä askarruttavia aiheita ja sai ihmiset salissa kuuntelemaan ja keskustelemaankin.
Pääset tutustumaan Suviin tarkemmin tässä osoitteessa: www.suviuski.com
Tärkeimpinä havaintoina voisin mainita seuraavaa:
- Sosiaalinen media on lapselle joskus sama kuin kaveripiiri. Somessa ollaan kavereiden kanssa, hassutellaan, jaetaan tietoa, ollaan yhdessä.
- Somen vaarat tulee tiedostaa, mutta niitä ei tule liioitella. Emme me vanhemmatkaan aina osaa somessa käyttäytyä ja lapset vasta sitä opettelevat.
- Sosiaalinen media elää ja muuttuu koko ajan. Emme pysy perässä, vaikka kuinka yrittäisimme. Vanhempien tulee kuitenkin olla kiinnostuneita lasten some-elämästä.
- Ruutuaika on käsitteenä jo vanhentunut. Ruudut kulkevat mukanamme, olemme ruudun ääressä hyvin usein. Tietenkin se, mitä teemme ruudun kautta on tärkeää. Passiivinen selailu ja tuijottelu ei juuri kehitä ihmistä.
- Vuorovaikutustilanteessa voi aina valita tavan toimia: rakennatko vai rikotko? Vuorovaikutustaitoja voi ja tulee opetella.
Suvi Uski teetti myös kyselyn kuulijoille esityksensä aikana. Kyselyn tulokset löydät tästä linkistä.
Kaiken kaikkiaan ilta oli onnistunut ja vieraamme aivan loistava esiintyjä ja asiantuntija.
Jatkamme vuosittaisten kasvatusteemaisten vanhempainiltojen sarjaa, ensi vuonna sitten jotain muuta!
Tervetuloa rehtorin koulublogiin!
Blogin tarkoitus on kertoa kouluasioista rehtorin näkökulmasta. Blogissa on kuvauksia ja kuvia koulun arjesta, rehtorin näkemyksiä pedagogiikasta ja pohdintoja kasvatuksellisista aiheista - ja aiheen vierestä.
keskiviikko 12. huhtikuuta 2017
tiistai 24. tammikuuta 2017
Monialainen oppimiskokonaisuus
Monialainen oppimiskokonaisuus, eli ilmiöviikko.
Patastenmäen koulun 3.-5.lk oppilailla Tiilikoulussa oli
lokakuussa ensimmäinen uuden opetussuunnitelman mukainen ilmiöviikko.
Tämän monialaisen oppimiskokonaisuuden tavoitteena on
yhdistää eri oppiaineita yhdeksi kokonaisuudeksi, osallistaa oppilaita
koulutyön suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin ja mahdollistaa eri
ikäluokkien yhteistyötä.
Lähdimme miettimään mikä olisi ajalle tyypillinen
ajankohtainen ilmiö, joka koskettaisi kaikkia koulussa olevia. Tulimme
tulokseen, että hyvinvointi ja sen lisääminen on akuutti aihe. Aihe tarkentui
kysymykseksi: mikä lisää minun kouluhyvinvointiani?
Oppilailta kysyttiin ideoita siitä mitä heidän mielestään
kuuluu hyvään oloon ja mitä hyvän olon kouluviikolla voisi koulussa tehdä.
Saimme hyvin monenlaisia vastauksia, joista ammattitaidolla ja pedagogisella
silmällä kokosimme monipuolisen ja opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisen
ohjelman viikon varrelle.
Koko prosessin punaisena lankana oli oppimispäiväkirja, joka
sisälsi myös kotona tehtäviä hyvän olon asioita: yhteisiä leipomishetkiä,
uintireissuja, ulkoiluja. Pyrimme saamaan siis myös vanhemmat tekemään asioita
yhdessä lasten kanssa.
Viikon runko oli seuraava:
Elokuvapäivä: Koko koulun väki vuorollaan katsoi elokuvan
Karhu. Tämän pohjalta opettajan kanssa tehtiin tehtäviä ja mietittiin elokuvan
teemaa ja sanomaa. Elokuva teki lapsiin vaikutuksen ja elokuvasta puhuttiin
vielä moneen kertaan viikon aikana.
Oman luokan päivä: Tämän päivän aikana toteutettiin
toiveita. Oli lelupäivää, pelipäivää, liikuntapäivää, leikkipäivää. Yhdessä
tekemistä ja viihtymistä. Yllättävän moni lapsi halusi leikkiä rauhassa.
Vierailijapäivä: Koululla oli kaksi vierasta: Punaisen
ristin ystävätoimintaa esitteli koulumme entinen opettaja Eevaliisa Hellstén ja
Kiekkonikkareiden junioripäällikkö Tuukka Räihä piti opetustuokioita reilusta
pelistä ja yhteisestä joukkuehengestä.
Metsäpäivä: Koko koulupäivä vietettiin metsässä. Ruoka
syötiin ulkona, oli erilaisia opettajien pitämiä toimintarasteja, päivän sai
viettää rennosti osallistuen. Mukana oli myös koiria ilahduttamassa ja
hauskuuttamassa koulun väkeä.
Hyvän olon messut: Koulun eri tiloihin oli järjestetty toimintapisteitä,
joita sai kiertää vapaasti kaverin kanssa. Oli smoothiepajaa,
venyttelypistettä, pehmoleluleikkejä. Opettajien vahvuusalueet tulivat käyttöön
tehokkaasti ja oppilaat saivat kyllä luksuspalvelua ja me aikuiset havahduimme
siihen, kuinka monipuolista sakkia koulussamme onkaan töissä.
Koulupäivien pituus viikon aikana oli tavallisen
lukujärjestyksen mukainen, tavallisiakin tunteja oli ja läksyä tuli.
No, mitä tästä kaikesta jäi käteen?
Tavoitteet toteutuivat: hyvään oloon ja hyvinvointiin
liittyviä asioita opiskeltiin yhdessä, elämysten kautta, keskustellen ja
osallistuen.
Erilaiset oppijat saivat työskennellä heille sopivin tavoin.
Luokanopettaja ehti olla enemmän myös oman luokkansa kanssa.
Opettajat joutuivat suunnittelemaan toimintaa yhdessä enemmän
kuin yleensä, tämä oli ajankäytöllinen haaste, mutta saimme sen onnistumaan.
Kevätlukukaudella toteutuu uusi monialainen
oppimiskokonaisuus. Ehkä kokeilemme jotain aivan uutta toteutustapaa, uusi
opetussuunnitelma antaa siihenkin mahdollisuuden.
tiistai 20. joulukuuta 2016
Rehtorin joulujuhlapuhe
Joulujuhlapuhe 2016
Moni auto on etuvetoinen.
Jokainen ihminen on
kehuvetoinen.
Nyt on aika jakaa
rehtorin joulutodistus, kiitettävin arvosanoin kaikille.
Opettajille annan kiitettävät arvosanat uusien työtapojen
kokeilemisesta ja käyttöönottamisesta. Kiitettäviä arvosanoja jaetaan myös
oppilaiden henkilökohtaisesta tukemisesta ja kasvattamisesta ja omassa
opettajantyössä kehittymisestä.
Ohjaajat saavat kiitettävät
arvosanat koulutyön sujumisen varmistamisesta, -niin oppilaiden kuin välillä
opettajienkin näkökulmasta. Erittäin kiitettävät arvosanat annetaan lasten
auttamisesta koulupäivän moninaisissa tilanteissa.
Keittiöväki ja siivooja ja
kiinteistömiehet saavat kiitokset siitä, että meillä on joka päivä lämmin ruoka
tarjolla ja että me saamme työskennellä siistissä ja turvallisessa
kouluympäristössä.
Vanhemmille annetaan
kiitettävä todistus huolenpidosta, kasvatuksesta ja rakkaudesta. Teidän
ansiostanne koululainen on valmis oppimaan uutta joka päivä. Kiitän myös
yhteistyöstä ja kehitysehdotuksista. Arvostan jokaista yhteydenottoa.
Tärkein arvosana annetaan
oppilaille: Olette osoittaneet kiitettävää tiedonhalua ja oppimisen iloa.
Kaikki saavat erinomaisen arvosanan siitä, että jokainen osaa joka päivä
enemmän kuin eilen.
Ja kunniamainintana
mainittakoon, että olette suorittaneet yhteisnaurun ja hyvän tuulen oppimäärät
erinomaisin arvosanoin.
***
Kiitos kauniista
joulujuhlasta ja oikein hyvää joulun aikaa kaikille.
Tunnisteet:
joulu,
joulujuhlapuhe,
kiitos,
koulun joulu,
puhe
perjantai 2. joulukuuta 2016
Sanoitettua kouluarkea
Tänään oli Helsingin Sanomissa aivan loistava kirjoitus.
Kaivokselan koulu rehtori Satu Ollila kirjoitti sanoiksi koulussa tapahtuvaa kiusaamisen vastaista työtä. Työtä jota joka koulussa tehdään, mutta siitä ei mainosbanderolleja ripusteta.
Olen kiitollinen kirjoittajalle ja samalla tiedän, että meidän kouluihmisten pitäisi enemmän osata kertoa koulun käyntänteistä ja ammattimaisista ratkaisuista koulun ulkopuolisille ihmisille.
No, Satu on tämän ansiokkaasti tehnyt, lue sinäkin:
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000004890083.html

maanantai 14. marraskuuta 2016
Kuulumisia syksyn varrelta
Tänä syksynä kouluasioita on ollut mediassa enemmän kuin koskaan. Onhan se hyvä, että kouluasioista puhutaan ja että niitä pidetään esillä, mutta liika on liikaa. Aamun lehteä ei miltei uskalla avata, sillä siellä luultavasti taas kerrotaan mitä koulussa pitäisi tehdä ja miten toimia.
Kyllä me tiedetään, antakaa meille työrauha.
Uusi ops on ihan taatusti otettu käyttöön joka koulussa. Kaikki ei kuitenkaan muutu kerralla, vaan muutoksia tapahtuu pikku hiljaa eri alueilla. Kun tämä eka lukuvuosi on saatu pakettiin, voidaan katsoa taaksepäin ja huomata, että tulipas tehtyä monta juttua erilailla kuin ennen.
Välillä pidetään ihan tavallista peruskoulua, ei muuteta mitään. Opetellaan työrauhaa ja ahkeraa työskentelyä. Muistutetaan läksyistä ja pidetään kokeita.
Monialaiset oppimiskokonaisuudet vedettiin ensimmäistä kertaa läpi nyt lokakuussa. Seuraavalle kerralle täytyy muistaa paremmin miettiä arvioinnin toteuttamista ja ennakkosuunnittelua. Hienosti saatiin toteutettua eri-ikäisten oppilaiden ryhmiä, valinnaisuutta ja oppilaiden omia ideoita. Ilmiöt, joita käsittelimme olivat Hyvä olo koulussa ja Seitsemän veljestä. Puukoululaisten suunnittelema Lasin tarina toteutuu keväällä.
Rehtorilla on ollut enemmän töitä kuin ennen. Työaika ei riitä, vaikka olen yhtä nopea ja tehokas kuin ennenkin. Aikaa vievät henkilöstöön liittyvät kysymykset, oppilashuollolliset palaverit ja todella monet erilaiset kyselyt ja koulutukset, jotka liittyvät uuteen opsiin. Tästäkin voisin huomauttaa: onko kaikki koulutus pakko järjestää juuri nyt, voisiko ensi vuodellekin jättää jotain :)
Parhaillaan on työn alla tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laatiminen. Koostimme opetushallituksen kyselystä oman tiivistetyn versiomme. Niiden pohjalta laadimme kehittämiskohteet ja lopputulos kootaan yhdelle paperille. Teemme vielä ilmaisutaidon oppilaiden kanssa aiheesta visuaalisen prezi-koosteen: tällä viikolla valokuvataan tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyviä kuvia. Laitan nämä jakoon myöhemmin tänne blogiinkin.
Nyt soi kello ja alkoi välkkä. Yksi reksin työpäivän tärkeimpiä juttuja siis käsillä: opettajien kohtaaminen.
Hyvää syksyn jatkoa kaikille blogini lukijoille!

tiistai 13. syyskuuta 2016
Valinnaisuus Patastenmäen koulussa
Valinnaisainevalinnat on koulussa saatu tehtyä ja kohta päästään toteuttamaan aivan uusia syventäviä oppisisältöjä.
3.-5. -luokkien taito- ja taideaineiden valinnaiset ovat:
Musiikki: Yhteissoittoa ja laulua.
Liikunta: Liikkumista eri ympäristöissä erilaisia mobiilisovelluksia hyödyntäen.
Liikunta: Palloilu, eri palloilulajien harjoittelua
Käsityö: Askartelua vuodenaikojen mukaan.
Käsityö: Neulonta, luovasti lapasesta
Käsityö: Nukketeatteri. Nukkejen ja nukketeatteriesitysten valmistaminen.
Kuvataide: Piirtäminen
Kuvataide: Muotoilu
Montessoriluokkien taito- ja taideaineiden valinnaiset ovat:
Liikunta: Luontoliikunta lähiympäristöissä.
Käsityö: Askartelua kierrätysmateriaaleista.
Käsityö: Pienoismallirakentelua.
Näitä tunteja on yksi tunti viikossa.
Viidennen luokan valinnaisaineryhmät ovat seuraavat:
Ilmaisun iloa: draamakasvatusta ja teatteriesityksen valmistamista.
Tutkimalla tohtoriksi: Kokeellista kemiaa
Toiminnallinen matematiikka: Erilaisia matematiikan pelejä, leikkejä, pulmia ja haastaviakin tutkimustehtäviä.
Koulun lehti: Oppilaiden toimittama julkaisu.
Montessorityöt: Omat työt montessorimenetelmin ja -materiaalein.
Ja viidesluokkalaisten valinnaisaineita on 2 tuntia viikossa, kaksoistunteina.
Valinnat sujuivat melko hyvin, pettymyksiä jouduttiin tuottamaan joillekin oppilaille, kun eivät saaneetkaan ensimmäistä tai toistakaan vaihtoehtoa. Kaikki kuitenkin pääsivät johonkin haluamaansa ryhmään.
Toivottavasti valinnaisuus näkyy lisääntyneenä työnilona ja huomataan että omaa viikkotyötään pääsee muokkaamaan valinnoilla.
Kehitysideoita otetaan vastaan, nythän tämä valinnaisuus vasta pääsi alkuun.

maanantai 8. elokuuta 2016
OPS pähkinänkuorenpalasessa
Ihanaa arjen alkua!
Luksusta tämä, että saa aloitella uutta lukuvuotta aivan rauhassa. Olen valmistellut valinnaisainevalintoja, taito- ja taideaineiden valinnaistunnin toteutusta ja tietenkin sitä. miten parhaiten saan opet aloittamaan uuden lukuvuoden.
Ja uuden opetussuunnitelman.
Kirjoitin tiivistelmän siitä, miten uuden opetussuunnitelman kanssa ainakin pääsee alkuun. Tässä se Sinullekin luettavaksi. (Tämä on niin tiivistelmä, ettei se ole edes pähkinänkuoressa, vaan pienessä kuoren palasessa :))

UUSI OPETUSSUUNNITELMA
Tässä pähkinänkuoren palasessa on sinulle kooste uuden OPS:n
ydinkohdista. Lue, ajattele ja toimi.
Uudessa opetussuunnitelmassa tärkeintä ei ole oppisisällöt,
niitä sinun ei kannata nyt aluksi edes vilkaista.
Jos haluat tutustua viralliseen sinikantiseen kirjaan, niin
lue siitä ensimmäiset noin 90 sivua, silloin olet asian ytimessä.
Mutta siihen pähkinänkuoreen:
TOIMINNALLISUUS
Mieti miten koulussa saataisiin oppilaita tekemään enemmän,
ilman kynää ja paperia?
Tarkkaile itseäsi, puhutko sinä tunnilla liikaa?
Muista myös, että toimintatavat tulee opettaa ensin. Kukaan
ei osaa tehdä asioita oikealla tavalla, jos et sinä niitä tapoja opeta.
VALINNAISUUS
Anna oppilaalle mahdollisuus valita miten, missä, kenen
kanssa hän työnsä tekee. Anna tämä mahdollisuus ainakin joskus. Pidä tiukka
linja siinä, että työskentely sujuu. Jos ei suju, niin opeta.
3.-5. -luokkalaiset pääsevät tekemään ainevalintoja heti
ekoina päivinä. Ohjaa heitä tässäkin alkuun.
YHDESSÄ TEKEMINEN
Mitä enemmän väkeä, sitä enemmän meteliä. Tehkää kuitenkin
rohkeasti yhdessä asioita: naapuriluokan kanssa, koko talon väen kanssa,
naapurikoulun kanssa. Pihalle ainakin mahtuu ääntä.
OIKEUS OMAAN OPPIMISEEN
Opeta oppilasta huomaamaan, että hän on vastuussa
työnteostaan. Opeta niin, että oppilas oppii: omalla aikataulullaan omista
lähtökohdista käsin. Kaikki eivät opi kaikkea, eikä tarvitsekaan. Tämä
helpottaa myös opea. Ota koti mukaan opiskeluun: kotitehtävistä vastuu on
kodilla.
OPPIMISEN AIKAINEN ARVIOINTI
Ryhdy keräämään jokaiselle oppilaalle ”portfoliota”. Anna
oppilaan kerätä siihen kaikki ne työt, joissa hän kokee onnistuneensa hyvin.
Sanakoe, kuvistyö, kirjoitelma, askartelu, matikantehtävä. Luo oma systeemisi
tämän opinnäytekansion keräämiseen.
Muista, että koe ei ole pääasia, ainakaan kirjoitettu ja
monistettu sellainen. Osaamista voi näyttää videoin, valokuvin, esitelmin,
puhein ja vaikka millä muulla tavalla..
HYVINVOINTI
Pidä huolta oppilaistasi. Jos huomaat, että jollain ei mene
hyvin, tee asialle jotain heti.
Kiusaamistapauksissa kutsu mahdollisimman pian huoltajat
koululle saman pöydän ääreen. Kutsu yksilöllinen oppilashuolto koolle
mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Lastensuojeluilmoitus on
velvollisuutesi, mikäli sinulla herää vakava huoli lapsesta. Tule puhumaan
rehtorille, jos joku oppilasasia sinua huolestuttaa. Ja tule muutenkin,
pidäthän huolen myös itsestäsi!
Näillä eväillä uuteen opetussuunnitelmaan. Työniloa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)