Tervetuloa rehtorin koulublogiin!

Blogin tarkoitus on kertoa kouluasioista rehtorin näkökulmasta. Blogissa on kuvauksia ja kuvia koulun arjesta, rehtorin näkemyksiä pedagogiikasta ja pohdintoja kasvatuksellisista aiheista - ja aiheen vierestä.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Varsovan flikat

Sunnuntaina 11.5. saapui neljä varsovalaista opettajaa Jan Twardowski kouluun kuuluvasta montessorikoulusta vieraaksemme. 
Emännöimme heitä viikon ajan, tässä hieman kuvamuistoja viikon varrelta.


Viikon ohjelmaan kuului koulupäivä joka koulutalossamme.
Maanantai alkoi Tiilikoululla. 
Vieraat yllättyivät positiivisuudesta, iloisuudesta ja avoimmuudesta,
jolla otimme heidät vastaan. Myytti suomalaisten juroudesta murtui.
Erityisen ylpeä olin oppilaiden rohkeudesta puhua englantia! Wau!

Puukoulupäivänä tutustuttiin montessoriluokkien toimintaan ja Jukolapäivänä esi.- ja alkuopetukseen.


Tiistaina vierailimme mm. taidemuseossa. 
Taidemuseon työpajahuoneen seinälle jätimme pienen muiston, oppitunnin puolan kielestä.
Tutustuimme myös lasimuseoon sekä kävimme vierailulla yläkoulussa Pohjolanrinteellä.

Tiistaina vieraat tapasivat myös sivistystoimenjohtajan ja hallintojohtajan, jotka 
molemmat pitivät hienon esittelyn kaupungistamme. Vierailun arvovaltaisin hetki.


Iltaohjelmaa oli monenlaista. Tässä menossa kokkisota Lempivaaran saunamökillä. 
Sauna lämpesi, nuotio loimusi ja rohkeat kävivät uimassakin. 
Muina iltoina tutustuimme lasinpuhallukseen ja osallistuimme eskareicen perheiltaan.


Yksi päivä oli varattu Helsinki-retkelle. Tässä junamatkalla kohti pääkaupunkia.


Olin pyytänyt vieraita varautumaan mihin tahansa säähän. 
Hyvin oli varustauduttu.


Huomasimme keskusteluissamme, että koulusysteemimme ovat hyvin samankaltaisia. Monta yhteneväisyyttä ja samanlaisia toimintatapoja. Vieraat kertoivat, että huomasivat heti, että suomalaisessa koulussa opettaja tykkää oppilaistaan ja oppilaat opettajista. Ilmapiiri on avoin, lämmin ja luottavainen. Oppilaita rohkaistaan selvästi itsenäiseen toimintaan, luottamus on molemminpuolista.

Huomiota herätti myös kaikkien kielitaitoisuus. Ja se, että kuinka opettajat ovat kaikki niin välittömiä ja mukavia! Vieraamme tutustuivat kahteen rehtoriin (minuun ja Koistisen Tainaan) ja sanoivat, että monen puolalaisen rehtorin pitäisi tulla tänne kylään katsomaan kuinka homma toimii. Iloa ja huumoria unohtamatta :)

Kiitos paljon vieraamme Martyna, Ania, Ewa ja Magda. 
Oli ilo saada tutustua teihin ja toivon, että tämä on alku pitkälle yhteistyölle ja ystävyydelle.

Kiitos myös kaikille, jotka osallistuivat vierailuviikon toteutukseen. 
Suomi ja Riihimäki maailmankartalle hyvällä meiningillä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti