Rehtorin joulupuhe 2014

Tämän joulun puheesta tuli satu. Satu nimeltä Pikkutonttu Peruskoulupäivillä.

Pikkutonttu oli eksynyt. Oli pimeä marraskuun lopun päivä ja pikkutonttu ihmetteli missä hän oli. Tonttu oli joutunut Helsinkiin, suurensuureen taloon.  Talo oli Marina Congress center ja siellä pidettiin tilaisuus nimeltä Kansalliset Peruskoulupäivät.

Pikkutonttu oli kuullut peruskoulusta. Itse hän oli käynyt tonttukoulun ja oli siitä tyytyväinen: tonttukoulussa oli kaikilla mukavaa.

Pikkutonttu päätti hetken mielijohteesta jäädä kuuntelemaan tuolinnurkkaan puheita, joita suuressa salissa pidettiin. Tonttu oli niin pikkuinen, että hän saattoi vaikka sujahtaa jonkun hienon rehtorirouvan käsilaukkuun kuuntelemaan, kukaan ei häntä huomaisi. Saattaisihan käydä niin, että pikkutonttu oppisi jotain ja saattaisi sivistyä ja viedä terveisiä tonttukoulun rehtorille Korvatunturille.

Toinen toistaan tärkeämmät herrat ja rouvat siirtyivät puhujankorokkeelle: oli opetushallituksen johtajaa ja erityisasiantuntijaa, oli oikein ministerikin. Pikkutonttu kurkotti oikein korkealle, jotta näkisi opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun. Viisaita sanoja puhui ministeri. Tableteistakin kertoi pitkin lausein. Korvatunturillakin oli tabletteja: D-vitamiinia piti ottaa pimeän aikana, jotta jaksoi ja pysyi terveenä.

Tonttu kuunteli, kuinka puhuttiin oppimisesta ja osaamisesta. Paljon puhuttiin myös oppilaan hyvinvoinnista. Tämä oli tontusta mukavaa: Korvatunturillakin pidettiin huolta siitä, että kaikki oli hyvin: maha täynnä ruokaa, puhtaat tonttuvaatteet päällä. Muori valvoi tarkkaan, että pikkutontut nukkuivat ainakin 9 tuntia yössä. Kyllä sitten jaksoi koulussa oppia ja olla hyväntuulinen toisten kanssa.

Johtamisestakin puhuttiin. Pikkutonttu mietti, että on tonttukoulun rehtorilla puuhaa: koulun oppilaita on Korvatunturilla monessa paikassa ja tonttukoulun rehtori käy joka koululuokassa. Tervehtii ja tuntee oppilaat. Vaikka heitä on monta sataa! Ihmeellinen juttu.

Peruskoulupäivien yleisö sai puhujilta viisaita neuvoja. Pikkutonttu taisi nukahtaakin välillä, mutta havahtui aina silloin tällöin. Puhevirrasta tarttui tontun korviin monenlaista, hyviä neuvoja siitä miten koulussa kannattaa olla, niin opettajien kuin oppilaidenkin:

Kannattaa kysyä ja kuunnella. Kiinnostua asioista. Kohdata toinen ihminen aidosti. Kiittää aina kun siihen on mahdollisuus. Ja kannustaa kaveria.

Tonttukoulussa opiskellaan yhdessä ja jos joku jo osaa jonkun asian, hän saa auttaa kaveria, joka vasta harjoittelee. Tonttukoulussa ei huudeta, rieuhuta, eikä olla ilkeitä. Oikeastaan tonttukoulun oppilaat eivät edes osaa olla ilkeitä; joulunalusretkillään tontut aina ihmettelevät kun silloin tällöin ikkunoista kurkkiessaan he näkevät lapsia, jotka eivät vielä osaa olla toistensa kanssa.

Päivä alkoi olla jo ohi. Pikkutontulle tuli kiire vilahtaa pois näkyvistä ennen kuin ihmiset hänet huomaisivat. Hän kipitti ulko-ovelle ja hyppäsi ajoon lähtevän taksin takapenkille ja toivoi että auto menisi rautatieasemalle.

Rautatieasemalta lähtisi juna pohjoiseen ja pikkutonttu pääsisi kotiin. Kotiin Korvatunturille kertomaan kaikille, että tonttukoulussakin pitäisi jo alkaa kiireen vilkkaa valmistautumaan sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin ja suureen opetussuunnitelmauudistukseen. Muuten voitaisiin jatkaa samaan malliin, sillä tonttukoulussa ollaan jo kauan oltu oikealla tiellä.